Blogin taustaa

Maaseuturakentamisen helmiä -Perinteisen rakentamistavan kunniakilpikohteet näkyviksi

Kuva: Vilma Karjalainen

 Maaseuturakentamisen helmiä on Talonpoikaiskulttuurisäätiön blogi, joka perustettiin osana Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa Maaseuturakentamisen helmiä -hankkeen esittelemiseksi. Nykyisin blogista löytyvät myös uusien perinteisen rakentamistavan kunniakilpikohteiden esittelyt sekä muita Talonpoikaiskulttuurisäätiön toimintaan liittyviä kirjoituksia. Vuonna 2018 Talonpoikaiskulttuurisäätiö juhlii 80-vuotisjuhlavuottaan ja blogissa seurataan myös juhlavuoden kunniaksi toteutettua Uuden talonpoikaiskulttuurin kasvot -videosarjaa.

Vuonna 1938 perustettu Talonpoikaiskulttuurisäätiö toimii elävän maaseutukulttuurin hyväksi. Toiminnan tarkoituksena on vanhan talonpoikaiskulttuurin dokumentoiminen ja tutkiminen, mutta myös uuden talonpoikaiskulttuurin luominen. Säätiö on myöntänyt jo vuodesta 1939 lähtien suomalaisille maatilojen yksittäisille rakennuksille tai rakennusryhmille anomuksesta perinteisen rakentamistavan kunniakilpiä. Kilpiä on myönnetty ympäri Suomea yli 600 kohteelle. Erityisen paljon kilpiä on myönnetty 1950- ja 1960-luvuilla ja vuosien saatossa kohteissa on voinut tapahtua monia muutoksia esimerkiksi omistussuhteissa ja rakennuskannassa.

Maaseuturakentamisen helmiä -hankeessa paikannetaan vanhoja kunniakilpikohteita ja tuotetaan näiden avulla tietoa maaseudun rakennuskannasta ja sen muutoksista paikallisten toimijoiden, kuten viranomaisten, kotiseutuaktiivien ja rakennusten omistajien avulla.

Hankkeen tavoitteena on lisätä tietoisuutta maaseudun vanhasta rakennuskannasta, saada tuoreita näkökulmia tulevaisuuden talonpoikaiseen rakentamiseen sekä löytää uusia maaseuturakentamisen helmiä. Hankkeessa myös tuetaan ja kannustetaan yksityisiä tahoja, jotka omalla työllän tekevät arvokasta työtä suomalaisen rakennus- ja miljööperinteen säilyttämiseksi.

Suositut tekstit