Kansallismuseossa tarinoitiin taidosta


Kansallismuseon, Museoviraston ja 16 muun organisaation yhteinen Jatka tarinaa -tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Kansallismuseossa 27.2.2019. Tapahtuma oli osa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen toteuttamista Suomessa. 


Kuva: Jorma Airola.
Talonpoikaiskulttuurisäätiö oli mukana tapahtumassa Taitotarinoita-tarinapajalla.Jatka-tarinaa -tapahtuma keräsi Kalevalanpäivän aattona Kansallismuseoon lähes 250 henkilöä nauttimaan avajaisjuhlasta sekä 19 eri tarinapajasta, joissa kerrottiin niin rakkaudesta, perheestä, esineistä kuin noloista tilanteista – koko ihmiselämän kirjosta. Tapahtuma toimi samalla lähtölaukauksena Kalevalanpäivänä eri puolilla Suomea kouluissa ja kirjastoissa järjestetyille tapahtumille sekä sosiaalisen median #jatkatarinaa-kampanjalle.

Lämminhenkinen avajaisjuhla vietettiin päähallissa, Akseli Gallen-Kallelan Kalevalan tarinoita kuvaavien freskojen alla, jossa illan aiheeseen johdattelivat tarinankertoja Wilson Kirwa ja äänelläitkijä Emmi Kuittinen. Lisäksi yleisöä ilahduttivat raikkailla esityksillä lahjakkaat Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston nuoret sekä suosittu laulajaduo Ida Paul & Kalle Lindroth.


Tarinankertoja Wilson Kirwa avajaisjuhlassa. Kuva: Jorma Airola.

Jari Vesanen aloitti pajan Varpulan tilan kunnostustarinalla. Kuva: Anna Rauhala. 

Talonpoikaiskulttuurisäätiön tarinapaja kutsui yleisöä heti avajaisten jälkeen jakamaan ja kuulemaan tarinoita taidosta ja sen erilaisista merkityksistä elämässä. Aiheeseen johdatteli Jari Vesanen kertomalla oman kotitilansa Varpulan päärakennuksen tarinan sekä oman taituruutensa kehittymisestä vanhan talon siirto- ja kunnostusprosessissa. Keskustelevassa tarinapajassa kuultiin lisäksi käsityötaitojen tuottamasta ilosta eri elämäntilanteissa ja ikäkausina, taitoon liittyvästä hiljaisesta tiedosta ja taidon ylläpitämisen tärkeydestä. Pajan loputtua tarinat jatkuivat vielä museon käytävillä sulkemisaikaan asti.


Anna Rauhala
Anna veti tapahtuman taitotarina-pajan.




Kommentit

Suositut tekstit