Sukutilaviireistä ja niiden historiasta

Talonpoikaiskulttuurisäätiö vastasi toimintansa ensimmäisinä vuosikymmeninä kunniakilpien lisäksi myös sukutilaviirien jakamisesta. 1940-luvun lopulla viirien jakaminen luovutettiin Maatalousseurojen Keskusliitolle ja nykyisin siitä vastaa ProAgria. Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksen varapuheenjohtaja, tietokirjailija, Juha Kuisma kertoo blogikirjoituksessa sukutilaviirien historiasta.

Pohjoismaissa entisaikaiset tuuliviirit esittivät usein lohikäärmeenpäätä tai kukkoa. Ennen kristinuskoa lohikäärme viittasi hyviin enteisiin, suotuisaan onneen. Siksi esimerkiksi viikinkiveneen keulassa oli veistetty tai raudasta tehty lohikäärmeen pää. Myöhemmin kirkon harjalla sama lohikäärmeenpää-viiri tarkoitti toista: Pyhän Yrjänän voittoa lohikäärmeestä, toisin sanoen kristinuskon voittoa pakanuudesta. Tämän rinnalla kirkon päädyn tangossa saattoi olla ”kirkonkukko” eli kukkoaiheinen viiri. Se taas viittasi heräämiseen, siis uuden uskon omaksumiseen ja kaiketi valistukseenkin. Tästä valistuksen merkityksestä on saatu myös aapiskukko.

Vähintään 200 vuotta saman suvun hallussa olleen maatilan arvomerkkinä on tyylitelty lohikäärmeviiri. Tällaiseen sukutilaviiriin/sukuviiriin on stanssattu vanhin asiakirjoista löytynyt sukuomistuksen dokumentoiva vuosiluku. Jos sama suku piti taloa jo ensimmäisen maakirjan/veroluettelon teon aikaan 1439, on viirissä osoituksena tästä pieni haukkakuvio.

Idean sukutilakunniakirjoista keksi sukututkija Jalmari Finne Suomen Asutuksen Yleisluetteloa kootessaan. Sen omaksui tuoreeltaan Lounais-Hämeen Kotiseutu – ja Museoyhdistyksen pj Esko Aaltonen. Jo 14.7. 1935 Tammelan kirkossa jaettiin juhlallisin menoin 80 sukukirjaa. Kerrotaan, että juhlaa seuranneissa pidoissa oli sitten päätetty, että kunniakirjan ohella sukutilat voivat saada näkyväksi merkikseen sukutilaviirin.

Helluntaina 1936 Tammelassa, Somerolla, Ypäjällä ja Jokioisissa jaettiin pystytettiin maahan istutettujen tankojen kärkiin (huom.) kaikkiaan 57 sukuviiriä.

Kun Kustaa Vilkuna ja kumppanit perustivat Talonpoikaiskulttuurisäätiön 1938, esittivät Esko Aaltonen ja Aulis Oja, että uusi säätiö ottaisi hoitaakseen sukutilaviirien jakamisen. Näin myös tapahtui ja asian otti vastuulleen Toivo Vuorela, myöhemmin kansatieteen professorina tunnettu mies. Jo kesällä 1939 TPKS jakoi 24 sukutilaviiriä, joista 15 Punkalaitumelle. Alkaneen sodan poikkeusolot keskeyttivät kuitenkin hyvin alkaneen toiminnan.

Talonpoikaiskulttuurisäätiön kantaviin voimiin kuulunut Esko Aaltonen ehdotti vuoden 1948 kirjeitse Maatalousseurojen Keskusliitolle, että tämä maatalouden neuvontajärjestönä ottaisi hoitaakseen viirien jakamisen. Säätiön ja keskusliiton kirjeenvaihdon jälkeen asia oli selvä ja näin tapahtui. Syksyllä 1949 Maatalousseurojen Keskusliitto hyväksyi aiemmin jaettuja viirejä suuresti muistuttavan sukutilaviirin mallikappaleen. Mallikappaleen oli tehnyt peltiseppä Unto Jokinen Lempäälästä.

Sittemmin sukutilaviirejä on jaettu yli 4000 kappaletta. Viirejä valmistettiin Lempäälässä vuoteen 2003 asti, kaikkiaan runsaat 3000 viiriä samassa peltisepänliikkeessä. Nykyään sukutilaviirejä/sukuviirejä ja kunniakirjoja jakaa Pro Agria –neuvontajärjestö. Viiriä pitää erikseen hakea ja sen saannin keskeisenä ehtona on tilan pysyminen saman suvun hallussa vähintään 200 vuotta. Myös rajan takana Karjalassa aloittaneet tilat voivat viirin saada mikäli tilanpito edelleen jatkuu.

Kuka tahansa voi koska tahansa teettää aittansa tai talonsa harjalle oman tuuliviirin. Kuva-aiheenkin voi valita kymmenistä malleista tai itse piirretystä aiheesta. Investointi on vähäinen, mutta ilo tuuliviiristä on pysyvää.

Juha Kuisma

PS Lauri Pohjakallio on selostanut sukutilaviirien historian Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirjassa 2006.

Kommentit

Suositut tekstit